14.11.2013

Happened this Morning

Heräsin tosi aikaisin kun kaikki muut nukkuivat ja suunnistin kaupunkiin. Päätettiin viime hetkessä mennä katsastamaan Isabel Marant-tapahtuma ja syömään aamupalaa. En olisi ikinä uskonut, että mallisto on niin suosittu. Se ei sijoittunut mun tykkää listalla näistä H&M:n yhteistyömallistoista kärkipäähän. Yhden valkoisen puseron halusin. Mutta jono aamulla oli aika hurjan pitkä jo ennen klo 8. Tuotteet piti ryysiä itselleen pieneltä alueelta ja ne vietiinkin käsistä ihan saman tien. En saanut mun haluaamaani puseroa. Muutamia muita juttuja saatiin käsiimme, mutta ei nekään olleet niin kivoja päällä, että ne olisivat päätyneet mukaamme. Vihdoin viimein jostain sovitushuoneen uumenista löytyi ylimääräinen valkoinen pusero. Joku oli sen hylännyt ja sain kuin sainkin etsimäni.

Parasta koko aamussa oli ystävien näkeminen ja runsas aamupala :)













Päivän asuna oli
| Hame: Lindex | Pusero: Vintage | Takki:MMM for H&M | Kengät: Converse | Laukku: Vintage Gucci | Huivi: Mulberry |

Kotimatkalla pistäydyttiin ihastelemaan Stockan joulukoristeita. En tiiä uskallanko viedä lapsia sinne tänä vuonna. Vähän lupasin itselleni, että tänä vuonna ei osteta joulukoristeita :) Mutta ehkä alesta, jotta meidän uusi perinne jatkuu.









Ja sitten kotona. Tadaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti