14.3.2014

Marimekko AW14

Eilisen illan Marimekon muotinäytös on ollut jo ympäri sosiaalista mediaa. Oletteko sattuneet näkemään kuvia? Minä pääsin mukaan seuraamaan näytöstä livenä paikanpäältä. Ja oli aika mahtavaa. Daniela Talvitie ja Yc Felin eli tiimi Rawr-lehden takana pyysivät minut mukaansa.

Nuorempana en ymmärtänyt Unikkojen ja Marimekon päälle. Otin sen kaiken itsestäänselvyytenä ja ajattelin sen kaiken olevan "liian suomalaista". Nyt kypsyessäni olen enemmän kuin oppinut rakastamaan Marimekkoa. Olen hulluna siihen. Olen aina ollut kallellani vintageen, joten retrohomma toimii kohdallani. Toisaalta myös iän myötä minimalistisuus ja selkeät linjat ja graafisuus ovat hullaannuttaneet minut.

Marimekon ensi syksyn ja talven mallisto oli täynnä kiehtovia värejä, myös mustavalkoisuutta, erilaisia kiehtovia materiaaleja. Leikkaukset ja laskokset olivat soljuvia. Mallisto huokui paljon 90-lukua. Ehkä se on sitten tulossa taas takaisin. Jo nyt. Tai toivotaan, että vain ne parhaat palat :) Näytöksen muutamissa asuissa ja asusteissa oli käytetty liilaa turkiksen näköistä materiaalia. Se herätti minussa nostalgisia fiiliksiä. Muistan kuinka pikkutyttönä mulla oli sellainen hot pinkki keinoturkis parempaan käyttöön. Olin niin ylpeä siitä, mutta toisaalta vähän hävetti pitää sitä päällä, kun se oli niin pramea.

Päivän asuna oli




| Blazer: Zara | Farkkupaita: H&M | Hame: Zara | Huivi: Mulberry | Laukku: 2nd Hand Gucci | Kengät: Acne | Sukkikset: Marks&Spencer |

Ja sitten itse Marimekon näytöksen lookeihin ja tunnelmaan.































Kännykällä vieläkin operoidaan, joten koittakaa kestää! 

Nyt ei kun ihanaa viikonloppua kaikille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti