1.6.2014

Experiencing Restaurant Bronda

Eilen oli vapaailta. Vapaata lapsista, vapaata remontista. Huomaan tarvitsevani näitä hetkiä ajoittain säännöllisesti. Ne ovat henkireikiä. Tilaa irtautua kaikesta muusta. Arjesta ja niistä omista ympyröistä, joissa pyörii päivittäin. 

Illan ohjelmaan kuului leffa ja ravintolaillallinen. Tällä kertaa ravintolaksi valitsimme Etelä-Espalla sijaitsevan Brondan. Palvelu oli erinomaista, jo aina siitä asti kun varasin pöytää, siihen asti, kun saatiin ilta päätökseen. Hetkeksi meidät unohdettiin yksin ja siitä hyvästä meitä kompensoitiin jälkiruoalla. 

Meillä oli vaikeuksia valita mitä tilaamme, koska kaikki ruokalajit alkupaloja lukuunottamatta olivat tarkoitettu jaettavaksi. Päädyimme aika lihaisiin vaihtoehtoihin. Annokset olivat hyvin kauniita. Mun mielestä ruoka ei kuitenkaan ollut niin hyvää kuin olin odottanut. Vähän liikaa kikkailua mauilla ja makuyhdistelmillä, että itse raaka-aineiden valmistus oli vähän sinne päin. Alkoholiton alkudrinkki, jonka tilasin oli myös liian hapan ja happoisa. Sai aikaan närästyksen. 

Jos pitäisi valita Tomi Björckin ravintoloista, kallistun ehdottomasti hänen Aasia-osaamiseensa. Tosin viime aikainen ruokamyrkytyskohu Gaijinin ympärillä on vähän syönyt sitäkin uskottavuutta. Jaksan kuitenkin uskoa hänen osaamiseensa. Mielestäni on hienoa, että tehdään uudenlaista ja tyylillä. Ja ruokakulttuuri Suomessa menee eteenpäin. Sitä paitsi olen iloinen hänen menestyksestään. Hei kyllä me täällä Suomessakin saamme onnistua, olla esillä ja tulla hyvin toimeen.

Ensin kuvia alkuillasta ja tietysti asusta
| Paita: H&M | Farkut: Mamalicious | Takki: H&M | Kengät: H&M | Laukku: Michael Kors |


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti